sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Rakkaustarinasta painajaiseen

Oli sateinen perjantai-ilta. Janette ja Mike istuivat Miken sängyllä katsomassa romanttista, ranskalaistaista elokuvaa. Janette istui Miken kainalossa ja he söivät pähkinöitä. He juhlivat sitä, että olivat olleet yhdessä nyt kuusi kuukautta.Vaikka ulkona oli huono ilma, huoneessa oli tunnelmallista, sillä Mike oli sytyttänyt kynttilöitä palamaan ja levittänyt sängylle ruusun terälehtiä.
Elokuvan loputtua katsoi ruskeilla silmillään Janettea ja kysyi: "Lähdetäänkö ajelulle?" Mike oli juuri saanut ajokortin ja isältään punaisen Ford Mustangin. Janette vastasi myöntävästi ja he lähtivät ulos.
He ajoivat syrjäisellä metsätiellä ja radiosta soi musiikki. Mike kiihdytti vauhtia, koska halusi esitellä uutta autoaan. Hän katseli Janettea ja huomaamattaan ajoi keskemmälle tietä. Auto tuli vastaan ja Mike ja Janette törmäsivät autoon ja suistuivat rinnettä alas. Auton pysähdyttyä Mike oli tajuissaan, mutta hänen vasenta kättään koski. Hän katsoi vierelleen ja näki tajuttomana makaavan tyttöystävänsä, jonka kasvot olivat veriset. Auton tuulilasi ja Janetten puolella oleva lasi olivat säpäleinä törmäyksen jäljiltä. Toisen auton kuljettaja oli kunnossa ja tuli katsomaan mitä nuorille oli tapahtunut. Hän soitti ambulanssin ja selosti tilanteen. Shokissa oleva Mike oli kietonut terveen kätensä Janetten ympärille ja itki hiljaa.
Ambulanssi saapui ja Janette ja Mike kiidätettiin sairaalaan. Miken vasenkäsi oli amputoitu, koska se oli ollut enään vain hieman kiinni. Nyt hän odotti vuoteellaan tietoa leikkaukseen joutuneesta tyttöystävästään, jonka oikea puoli kasvoista piti korvata kokonaan.
Monen tunnin operaation jälkeen lääkäri tuli ilmoittamaan Mikelle, ettei hänen tyttöystävänsä ollut selvinnyt hengissä vakavasta leikkauksesta.
Seuraavana iltapäivänä Mike pääsi kotiin ja meni surullisena ja uupuneena nukkumaan. Samaan aikaan sairaalassa lääkäri meni huoneeseen, jossa ruumiit olivat ja sulki Janetten ruumispussin ja alkoi vielä täyttää muutamia papereita. Yht'äkkiä hän säikähti takanaan kuuluvaa rapinaa ja käännähti ympäri. Mutta hänen ei huomannut minkään muuttuneen, kunnes katsoi tarkemmin juuri sulkemaansa ruumispussia. Oliko se liikahtanut? Nyt hän näki sen omin silmin liikahtavan. Hänen sydämensä hakkasi pelosta. Hän käveli hitain askelin ruumiin luo ja avasi varovasti vetoketjun. Ruumis oli ennallaan, mutta sitten tytön silmät aukesivat ja tuijottivat lääkäriä. Lääkäri jähmettyi paikoilleen ja Janette pomppasi pystyyn ja hyökkäsi lääkärin kimppuun. "Kuollut" tyttö kuristi lääkärin ja lähti hortoilemaan pitkin sairaalan synkkiä käytäviä.
Sinä myrskyisenä yönä Mike sai omituisen puhelun. Puhelimesta kuului tytön karmiva ja värisevä ääni, joka sanoi: "Kosto elää!" Sinä samana yönä Mike ei nukkunut silmäystäkään.
Joka yö sen jälkeen Mike heräsi painajaiseen, jossa hän näki Janetten veriset kasvot tuijottavan häntä vihaisesti.
Eräänä yönä Mike heräsi taas samaan painajaiseen ja meni vessaan huuhtomaan kasvojaan. Noustessaan ja katsoessaan peiliin hän näki takanaan pimeässä tytön veriset ja kalpeat kasvot, ne olivat Janetten kasvot. Mike kauhistui ja katsoi taakseen, mutta ei nähnyt mitään. Katsoessaan uudestaan peiliin hän näki taas ne samat kasvot ja kääntyessään ympäri ne olivat oikeasti siinä. Janette seisoi hänen edessään. Mike jähmettyi ja Janette teki hänelle saman minkä oli tehnyt aiemmin lääkärillekkin. Kiltistä, ystävällisestä tytöstä oli tullut murhaaja. Hänen mielensä oli täyttynyt pahasta ja kostonhimosta.
Seuraavana iltana Janette oli saapunut vanhempiensa ulko-ovelle. Hän tiputti postiluukusta lapun, jossa luki: "Kosto elää!" Hän jäi kuljeksimaan talon läheisyyteen ja kurkki ikkunoista sisään. Samana yönä molemmat Janetten vanhemmat heräsivät useasti painajaiseen, jossa näkyi heidän "kuolleen" tyttärensä kalpeat, veriset kasvot.
Tuli seuraava yö. Janette hiippaili sisälle vanhempiensa taloon. Hänen isänsä oli herännyt johonkin ääneen ja meni alakertaan selvittämään mistä ääni oli peräisin. Hän näki Janetten seisovan hänen edessään ja hän jähmettyi järkytyksestä. Janette sanoi: "Sinä aiheutit minulle kurjan lapsuuden!" Tämän sanottuaan Janette tarttui molemmin käsin isänsä kaulasta ja kuristi tämän hengiltä. Janette lähti kävelemään rappusia pitkin yläkertaan. Hän seisoi vanhempiensa sängyn päässä ja katsoi äitiään. Hetken kuluttua tämä heräsi ja nähdessään tyttärensä hän alkoi kiljua pelosta, mutta kukaan ei kuullut. Janette tarrasi äitinsä kurkkuun kiinni ja tappoi hänet, samalla kuiskaten karmealla äänellä: "Sinä aiheutit minulle kurjan lapsuuden!"
Janetten mieli oli täyttynyt niin paljon pahasta, että hän sai kohtauksen ja kuoli äitinsä viereen. Kaikki tuska oli poissa.

By: Marika & Johanna 8.a

perjantai 24. lokakuuta 2008

MOi

perjantai 10. lokakuuta 2008

Auf wiedersehen!

Tänä aamuna vieraamme lähtivät paluumatkalle Vechtaan. Ensin matka suuntautui Tampere-Pirkkalan lentoasemalle ja sieltä Ryanairin lennolla Bremeniin, joka on jo lähellä päämäärää. Sää on tänään ollut sateen jälkeen aurinkoinen. Toivottavasti aurinkoa riittää myös Vechtassa.

Pieni kielikylpymme täällä myös päättyi. Varmasti ainakin joitakin sanoja ja sanontoja jäi mieleen.

Heute Morgen haben unsere Gäste aus Vechta zurückgegangen. Zuerst nach dem Flughafen Tampere-Pirkkala, danach mit Ryanair nach Bremen und davon nach Vechta beinahe. Hier in Finnland Sonne wieder scheint und das rRgen ist vorbei. Hoffentlich auch in Vechta.

Unser kleines "Sprachebad" ist auch vorbei. Ich glaube die Sachen und die Wörter wir haben gelernt vergessen nicht.

Bis Bald!

torstai 9. lokakuuta 2008

Social Media in Learning

This video shows in a nice simple way - in English - what's social media like blogs, wikis, microblogs, RSS feeds, bookmark pages, virtual computers and so on.

Have a look:


Särkkä

Tietoa Punkalaitumesta! Das ist Punkalaidun!

Punkalaidun (ruots. Pungalaitio) on Suomen kunta joka sijaitsee Pirkanmaan maakunnassa, Länsi-Suomen läänissä. Kunnassa asuu 3 401 ihmistä (Einwohner), ja sen pinta-ala (Oberfläche) on 364,05 km2, josta (wovon) 2,93 km2 on vesistöjä (Wasserscheide). Väestötiheys on 9,42 asukasta/km2. Punkalaitumen naapurikunnat (Nachbaren) ovat Alastaro, Huittinen, Humppila, Loimaa, Urjala ja Vammala.

Punkalaitumen kunnan kotisivut http://www.punkalaidun.fi/

Hurriganes - I Will Stay

Legendaarinen suomalainen rokkibändi Hurriganes Punkalaitumella

A legendary Finnish rock band Hurriganes in Punkalaidun.